”Raitavauva”, ”ruskea kukka”, ”ruskeanenä”, Minni Naukuntytär Raitala tuli perheeseemme vaimon sisaren eläinsuojeluyhdistyksestä ottamien hoitokissojen mukana. Minni oli omapäinen ja säikky kissa. Minnillä oli erityinen vihasuhde vaimon sisaren mustaa Miisu Viisua kohtaan. Alussa kaikki ihailivat Miisun mustankiiltävää turkkia. Miisu Viisu sai syödäkseen sydäntä, munuaista ja hyvin valikoituja kissanruokia. Miisu oli niin hemmoteltu, ettei kyennyt edes puhdistamaan peräreikäänsä muiden kissojen tapaan, vaan moiseen tehtävään oli pestattu kissan henkilökohtaiseksi kylvettäjäksi sen oma emäntä.
Aina kun Minni ja Miisu yöpyivät saman katon alla, syntyi öinen konflikti. Miisu ei voinut sietää ilkeätä ruskeanenäistä tiikerinraitaista Minniä, vaan sähisi ja syljeskeli. Minni puolestaan jakeli Miisun vitivalkoiseen nenänpäähän kynnellään punaisen veriviirun jokaisesta sähähdyksestä.
Eräänä päivänä tuli puheeksi, että Minni muuttaisi meille. Tarkemmin katsoen kissa oli muutakin kuin ikävän värinen palanut ruohomätäs – Minnillä oli sisäistä kauneutta. Minni muutti meille, mutta kotiutuminen otti aikaa. Ensiksi kissa naukui hädissään tuojansa – vaimoni sisaren miehen – perään. Vasta viikon kuluttua Minni alkoi tehdä tuttavuutta uusien palvelijoidensa kanssa.
Koko pitkän 19-vuotisen elämänsä Minni vietti kaupungissa sisäkissana. Mitä vanhemmaksi Minni tuli, sitä vähemmän hän kiukutteli, puri tai raapi ihmisiä. Kissan elämä muuttui rauhallisen sohvaperunan ongelmattomaksi löhöilyksi. Kun kissa oppi, että palvelijat suostuvat jopa nostamaan sen vaatekaappiin pehmeiden pyyhkeiden ja sukkien päälle lepäämään, hän käytti häikäilemättä tätä tilaisuutta hyväkseen ja naukui äänekkäästi aina, kun halusi vaatekaappiin turvaan.
Asuntoa muuttaessamme näimme Minnin kauhistuvan jouduttuaan viettämään lyhyen aikaa huonekaluista tyhjennetyssä entisessä kodissa. Heti kun Minni pääsi uuteen asuntoon tutun hajuisten purkamattomien muuttolaatikoiden ääreen, hän asettui nukkumaan yhteen niistä. Uudessa asunnossa Minnille tuli pakonomainen tarve herättää palvelusväki jokaisena aamuna kello 4.00. Kun Minni onnistui tässä, hän asettui tyytyväisenä nukkumaan palvelijoidensa väliin tyynyjen päälle.
Munuaiset koituivat Minnin kohtaloksi. Hän oli elänyt lähes 19-vuotiaaksi mummoksi ja kärsi haurastuneista kynsistä, jotka raapiessa katkeilivat. Minni rupesi juomaan vettä epänormaalin runsaita määriä. Eläinlääkärit eivät kyenneet tekemään Minnin munuaisvaivalle mitään. Minni rupesi valittamaan öisin ja kärsi kivuista. Veimme Minnin eläinlääkärille eräänä kauniina kesäkuisena aamuna. Kissan kärsimykset lopetti barbituraattipiikki, jonka lääkäri kertoi olevan samanlaista ainetta, johon Norma Jean oli kuollut 1960-luvun alkupuolella.
Timantti
VastaaPoista”Raitavauva”, ”ruskea kukka”, ”ruskeanenä”, Minni Naukuntytär Raitala tuli perheeseemme vaimon sisaren eläinsuojeluyhdistyksestä ottamien hoitokissojen mukana. Minni oli omapäinen ja säikky kissa. Minnillä oli erityinen vihasuhde vaimon sisaren mustaa Miisu Viisua kohtaan. Alussa kaikki ihailivat Miisun mustankiiltävää turkkia. Miisu Viisu sai syödäkseen sydäntä, munuaista ja hyvin valikoituja kissanruokia. Miisu oli niin hemmoteltu, ettei kyennyt edes puhdistamaan peräreikäänsä muiden kissojen tapaan, vaan moiseen tehtävään oli pestattu kissan henkilökohtaiseksi kylvettäjäksi sen oma emäntä.
Aina kun Minni ja Miisu yöpyivät saman katon alla, syntyi öinen konflikti. Miisu ei voinut sietää ilkeätä ruskeanenäistä tiikerinraitaista Minniä, vaan sähisi ja syljeskeli. Minni puolestaan jakeli Miisun vitivalkoiseen nenänpäähän kynnellään punaisen veriviirun jokaisesta sähähdyksestä.
Eräänä päivänä tuli puheeksi, että Minni muuttaisi meille. Tarkemmin katsoen kissa oli muutakin kuin ikävän värinen palanut ruohomätäs – Minnillä oli sisäistä kauneutta. Minni muutti meille, mutta kotiutuminen otti aikaa. Ensiksi kissa naukui hädissään tuojansa – vaimoni sisaren miehen – perään. Vasta viikon kuluttua Minni alkoi tehdä tuttavuutta uusien palvelijoidensa kanssa.
Koko pitkän 19-vuotisen elämänsä Minni vietti kaupungissa sisäkissana. Mitä vanhemmaksi Minni tuli, sitä vähemmän hän kiukutteli, puri tai raapi ihmisiä. Kissan elämä muuttui rauhallisen sohvaperunan ongelmattomaksi löhöilyksi. Kun kissa oppi, että palvelijat suostuvat jopa nostamaan sen vaatekaappiin pehmeiden pyyhkeiden ja sukkien päälle lepäämään, hän käytti häikäilemättä tätä tilaisuutta hyväkseen ja naukui äänekkäästi aina, kun halusi vaatekaappiin turvaan.
Asuntoa muuttaessamme näimme Minnin kauhistuvan jouduttuaan viettämään lyhyen aikaa huonekaluista tyhjennetyssä entisessä kodissa. Heti kun Minni pääsi uuteen asuntoon tutun hajuisten purkamattomien muuttolaatikoiden ääreen, hän asettui nukkumaan yhteen niistä. Uudessa asunnossa Minnille tuli pakonomainen tarve herättää palvelusväki jokaisena aamuna kello 4.00. Kun Minni onnistui tässä, hän asettui tyytyväisenä nukkumaan palvelijoidensa väliin tyynyjen päälle.
Munuaiset koituivat Minnin kohtaloksi. Hän oli elänyt lähes 19-vuotiaaksi mummoksi ja kärsi haurastuneista kynsistä, jotka raapiessa katkeilivat. Minni rupesi juomaan vettä epänormaalin runsaita määriä. Eläinlääkärit eivät kyenneet tekemään Minnin munuaisvaivalle mitään. Minni rupesi valittamaan öisin ja kärsi kivuista. Veimme Minnin eläinlääkärille eräänä kauniina kesäkuisena aamuna. Kissan kärsimykset lopetti barbituraattipiikki, jonka lääkäri kertoi olevan samanlaista ainetta, johon Norma Jean oli kuollut 1960-luvun alkupuolella.