Ohjeet

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kuvahaaste

Haaste maanantaille 22.4.2019 on kuva:


1 kommentti:

  1. Hirvi oli jo pitkään tahtonut valaistua. Eräänä kauniina päivänä se lähti pitkälle matkalle. Hirven ensimmäinen kaveri sillä matkalla oli toinen hirvi, joka halusi myös valaistua. Siksi ne ryhtyivät yhdessä matkaamaan kohti Suurta Saarta, joka sijaitsi keskellä Mahtavaa Merta. Meren rannassa hirvet pysähtyivät, koska ne tarvitsivat veneen. Veneen ne saivat eräältä kalastajalta, joka ensin ajatteli, ettei aikoisi viedä saareen mitään hirviä, mutta lopulta pitkän anelun jälkeen suostui. Niinpä hirvet pääsivät saareen ja menivät temppeliin, jossa ikivanha opettaja Michael istui pitkän partansa kanssa ja lupasi opettaa hirville, miten tullaan paremmaksi ihmiseksi. Valaistuminen onnistui, kun hirvet olivat opiskelleet asiaa kymmenen kokonaista, pitkää vuotta.

    VastaaPoista

Lisää kommenttiin:
- haastetekstisi
tai
- linkki oman blogisi haastepostaukseen

Voit mieluusti myös kommentoida muiden osallistujien tekstejä.:)